Tervan mustana myrsky raivoaa Viiltävässä sateessa askeleet kaikuu välissä kallioiden Polullaan hahmo etenee kohtalo kannoillaan Tietoisena määränpäästään vaeltaen reunalle jyrkimmän louhoksen Silmät tyhjyyteen tuijottaen pysähtyy partaalle kuilun syöverin Puristaen ristiä käsissään odottaen ihmettä pelastamaan
Tummat pilvet raskaat yllä päiden roikkuvat Suoraan sieluun tuijottavat korpit katseillaan Ei aukene taivas ohjaamaan paimentaan Vaan on kohtalo tuon käsissä vahvemman
Rauta kylmä painuu vasten otsaa se polvilleen pakottaa Käy käsky kohtaloaan katsomaan suoraan silmästä silmään teräksiseen
Kohta viimeisen sanan suustaan sylkee tuo Maan poveen saattelee, vaivuttaen unhodukseen ikuiseen Mätäne rauhassa sinä valheiden kylväjä Ei satosi tule olemaan koskaan enää hedelmää kantava
Vuoksi tekojenne on Isiemme maa puhdistettava saastasta Kristittyjen mädäntyneestä hajusta Löyhkästä joka pohjolaamme saastuttaa
