Se kasasi taakan kantaakseen
vihan temppelin teki kodikseen
pimeällä täytti hallit ja huoneet
kirosi rakkauden ja sille sielunsa suoneet
mutta yksin jaksanut ei, oli taakkaa liikaa
lähti etsimään orjaa, renkiä, piikaa
vaan löysikin jotain mitä etsinyt ei
löytö etsijän mustan sydämen vei
Hetken pimeästä luopuu
kauneudesta juopuu
...ja sen mukanaan kantaa
temppeliinsä avaimet antaa
kaikki aarteensa, sielut pimeydestä
antaisi Rosemaryn rakkaudesta
Se koskettaa toista toivoen vaan
ettei yksin jäisi kokonaan
vaan yksin Se jää ja me tiedämme sen
Tuonen porteista kulkee vain yksinäinen
Hetken pimeästä luopuu
kauneudesta juopuu
...ja sille alistuu
nöyrä lapsi alla mustan kuun
silti kauneus ei palvo pimeän työtä
ei pysty elämään ikuista yötä
se hiipuu pois, se lakastuu
omiin kyyneliinsä hautautuu
tätä ymmärrä ei tuo langennut parka
mikä kiveä oli on nyt viiltävän arka
