Nyt kun sen tajuan,
tuskasta huudahdan,
ja isken nyrkin seinään kiviseen.
Mä poltan savukkeen,
kuulen askeleet,
pelko silmiin nostaa kyyneleet.
Ne kulkee ohitse,
ei vielä kohdalle
joku toinen viedään muurille.
Oon varmaan seuraava,
tuskin on muita,
ei kuulu enää huutoja.
On aamuun vielä aikaa,
on aamuun vielä aikaa
taivas on niin musta,
kirkuu synkkä avaruus.
Mä niitä vastustin,
ne veivät vaimonkin.
Ei kukaan tiedä missä lapset on
Oi kuinka janottaa,päätä pakottaa
Ruumis murjottu ja tahdoton.
On aamuun vielä aikaa...
