Lumi sulaa, riisuu kauniin peiton rujon maan
kevään jätteille nyt hautauomat kaivetaan
kuumeisesti luonnon rumuus piiloon lapioi,
kun et omaa luontoasi piiloon laittaa voi
Ullakolla pienen nurkkahuoneen hyllyllä,
ase, koneen osia ja miestenlehtiä.
poika, makaa laverilla, työt on jääneet taa,
kevään virta solisee ja veri huohottaa.
Isä katsoo savuavan saunan hiillosta,
koira kiertää kehää pihakaivon pohjalla
poika kahlaa koivikossa, kuolaa poskellaan
pian saapuu miehet valkoisissa takeissaan
Kevään tullen poika kuulee niitä ääniä,
joita ei voi kuulla isä eikä äitinsä
vieraat alkavat vierastaa heidän taloaan
juoru kulkee, mutta perheen eessä vaietaan
Talven maa, mustaa mieltä
rauhoittaa,
vaan juoksevan veden aikaan
ei rauhaa saa.
Sille, jonka kevät vei, nyt päätä puistetaan,
kielin halkaistuin hulluksi lyötyä muistetaan
luulen, ettei se voi meitä koskaan tavoittaa
vaan se lyö leiman kehen vaan sen lyödä haluaa
Talven maa mustaa mieltä
rauhoittaa,
vaan juoksevan veden aikaan
rauhaa ei saa.
Talven maa mustaa mieltä
rauhoittaa,
vaan juoksevan veden aikaan
rauhaa ei saa.
