Joku minua kutsuu seuraamaan pimeyteen ääni sisälläni haihtuu syvyyteen aika ajoin se palaa minua vainoamaan joskus sitä seuraan en perille kuitenkaan
miksi kutsut minua
Nykyään se tulee useammin kuin ennen melkein joka yö sitä kuunnellen valvon vaikka väsyttää ei silti nukuta pimeys minua viettelee ei enää pelota
miksi kutsut minua
muistan pienen pojan joka minä joskus olin en pahaan koskaan kyennyt kunnes pahan sitten koin hän kädestäni puristi kuten minä äitiäin silmät mustat lämmitti silloin pahan minä näin
miksi kutsut minua
nyt jo vanhempana hänen perään minä menen yli puolenvälin suoraan paikkaan viimeiseen siellä liekit palaa vaan eivät satuta paikka täynnä pahaa ja silti rakkautta
