Tuulenpyörteet ilmassa
tekee syksystä todellista.
Ne odottavat vuosisadan sadetta.
Naamio kasvoillani,
Hymyileehän se kauniisti.
Ajan saatossa se juuttui minuun kiinni.
Lehdet putoaa maahan kosteaan.
On parempi unohtaa
kuin jäädä pohtimaan, turhaa
Minut on luotu puhumaan.
Ei mykkänä taakkaa kantamaan,
sokeasti uskomaan että voisit auttaa.
Olen väsynyt näyttelemään.
Olen väsynyt esittämään
loputonta narrin roolia.
Lehdet putoaa...
Kivisessä vankilassani kaivan tunnelia,
pienellä lusikalla joka on katkennut jo monta kertaa
Lehdet putoaa.
