Koht lähtee muuten metro
Ku suoraa seinäist kaadan lasii vettä ja murennan palan mun leiväst
pyydän sua kuuntelemaa mun vieree hetkeks, istu alas hetkeksi jes
En olis ikinä uskonu et tälläst tapahtus,
et mielenterveydest tulis mulle paha vastus.
Näitä pienii perkeleitä vaanii päissä
ja välil meno lähti käsistä ku faanin häissä.
Silloin mä huusin, liikuin ja riehuin.
Kukaa ei vaa tajunnu et mun pään sisäl kiehu.
Aika ajoin ehkä pari astet liikaaki,
se oli viinast kii, sen oon tienny pitkää.
Silti kohtaukset paheni joka toistol,
lopult istuin huoneen nurkassa ku Mr. Oitzo.
Siin meni jalat, nyt ei toimi kädetkää,
pelkäsin joka hetki et mun sydän pettää.
Se hetkeks pienen elämäni särki,
valittavana oli kori kossuu tai järki.
Valkkasin järjen, varmaan monille tuttuu,
vaik tippa ei tapa niin ämpäriin voi hukkuu.
Lähtö voi ollakkii senttilitrassa tai sentissä,
mut ajatus kuolemasta pitikii mut hengissä.
Vaihdoin tapoi, jos oisin suoraan kulkenu,
oisin salee puolesvuodes ollu suljetul.
Nyt asettanu elämäni hopeiselle tarjottimelle ja sanon kohtalotovereille,
vaik nykyään sekoaminen on muotia,
älkää nojautuko luotiin, oon nähny pohjani.
Entistä vahvempi, sinnikäs veri, virtaa mun suonis, en anna periks
Eikä pysty nää demonit mua selättää enkä aijo niitä peläten elää tääl
Pieni poika jättimäisen vuoren juurel,
ihmettelee miten kaikki näyttää niin suurelt.
Ihmettelee millaset ois näkymät sen päältä,
näyttäskö kaikki huoletki sielt pienemmältä.
Niin mont kertaa vaan sekoillu illast toiseen.
Seuraavat päivät poukkoillu mielentilast toiseen.
Kaksonen, yleensä iloinen ja avoin
ja koitan ottaa läheiset huomioon kaikin tavoin.
Ja kaikin tavoin koitan peittää pimeen puolen,
välil on ku jedi tahtomattaan pimeel puolel.
Siel huimaa, kaikki kaatuu ympäriltä
ja pääs pyörii edelleen vaik suljen mun silmät.
Siel mun sydän ammottaa tyhjyyttään
enkä käsitä sitä miten ne ei välitä yhtään
ja se pelotti eniten mut teki hyvää myöntää et olin ite mun pahin vihollinen.
Entistä vahvempi, sinnikäs veri, virtaa mun suonis, en anna periks
Eikä pysty nää demonit mua selättää enkä aijo niitä peläten elää tääl
Ja ongelmii ei voi paeta maailman ääriin,
ite voit paeta dokaamal mielin määrin
ja voi viedä mukanaan sutkin se putki
ku viina vie kaiken, piru perii loputkin
ja jos vaan jatkaa ja jatkaa alaspäin
niin on mahdotont enää matkata takaspäin.
Onneks mukan ollu paljon rakkaut ja tukee
ja jengii joka osas mun ajatuksii lukee.
Nyt riekalein kuteet ja kantapäät verillä,
läpi tuulen ja tuiskun nyt vihdoinkin peril.
Tää on se paikka mis mä pystyn ottaa rauhas,
sade on ohi pystyn vihdoinkin näkee kauas.
Katse kohti taivast ja sydän täyn intoo
ja mä ja Dani tehtiin vihdoinkin sovinto
ja tähän hyvä lopettaa vaik tuntuu haikeelt
ja kiitos sulle et jaksoit kuunnella tän kaiken.
Entistä vahvempi, sinnikäs veri, virtaa mun suonis, en anna periks
Eikä pysty nää demonit mua selättää enkä aijo niitä peläten elää tääl
