Yöllä jäinen usva jälleen nousee
Haudastaan
Vartiosta, luota vainajien paikaltaan
Houkuttelee uuden uhrin luokseen
Surmaansa
Laulaa omituisen, oudon taikansa
Nälissään ja suojaa etsien, sisimmässään lämpöä kaivaten
Kirottuna vai voittaneena
Kaiken elon riemun raivaten
Öinen suo on kiintynyt lapseensa
Jota kirouksensa varjelee
Ilman lämpöä, ei elämää ollenkaan
Ei taantumusta rakkauteen
Haudanusva on vihannut ihmistä
Inhonnut sen lihaa ja aatteita
Pyrkimystä saada osakseen
Aina kaiken ilman vaateita
Siinä käsitykset kirouksesta
Eroavat kuten päivä ja yö
Ihmiselle kirous on kuolema
Ja meille kuolema on mieluisa työ
Jumala on kahlinnut lampaansa
Ketju on kuin elämä
Ruoste, aika ja inhon vaikutus
On meidät laskenut vapauteemme
Siinä kirouksemme muuttuu siunatuksi
Ihmisruumis jäätyy suohon paikalleen
Haudanusva on sielujemme liitto
Ja rauha piinasta on öinen hiljaisuus
Ei virettä, ei harmoniaa
Ei nuotin nuottia ilman taikaa
Pelko muuttuu mielenkiinnoksi
Ja sävel tuo kristityt luoksemme
