huoneeseen astuu tuo saalistaja
 
 lumoaa kauneudellaan
 
 tuijottaa ujot silmät nurkasta
 
 niihin ei vilkaisekaan
 
  
  uinuvat haaveet taas yö herättää
 
 ehkä hän aamuksi jää
  
 
 hän poistuu varmoin askelin
 
 yöhön hämärään ja häviää
 
 taas yksin niinkuin ennenkin
 
 ei muuta jää kuin pimeää
  
 
 hohtavat hampaat on saalistajan
 
 hymyssä lämpöä ei näy
 
 uhrinsa valmiin hän vie mukanaan
 
 vuoteelle kylmälle käy
  
 
 uinuvat vaistot taas yö herättää
 
 ehkä hän aamuksi jää
  
 
 hän poistuu varmoin askelin
 
 yöhön hämärään ja häviää
 
 taas yksin niinkuin ennenkin
 
 ei muuta jää kuin pimeää
  
 
 kerran valon näki nyt hän pitää unelmastaan lujaa kiinni irti päästä ei
 
 vuodet vaihtuu ihmisetkin unohtaa vaan saalistaja sielun pitää päästä ei
  
 
 hän poistuu varmoin askelin
  
 
 hän poistuu varmoin askelin
  
 
 hän poistuu varmoin askelin
 
 yöhön hämärään ja häviää
 
 taas yksin niinkuin ennenkin
 
 ei muuta jää kuin pimeää
  
 
 hän poistuu varmoin askelin
 
 yöhön hämärään ja häviää
 
 taas yksin niinkuin ennenkin
 
 ei muuta jää kuin pimeää