Helsinki kerran vuodessa
Aavekaupungiksi muuttuu
Juhannus kadut tyhjentää
Ihmiset lähtee etsimään
Järvenrantamökkejään
Aamulla lähden kulkemaan
Autiota torin laitaa
Päätän jäädä katsomaan
Levykaupan ikkunaa
Hetken siinä seisahtaa
Äkkiä valo heijastaa
Ikkunan pintaan vanhan miehen
Mies on harmaa vaatteiltaan
Harmaa hiuksiltaan
Harmaa kasvoiltaan
Lasin kautta tämän nään:
Vanhus rinnallani seisoo
Vaan kun häneen käännän pään
Näky veren pysäyttää:
Kadulla seison yksinään
Se on vain urbaania legendaa
Kummitusjuttu kukaties
Varjona ikkunoissa välähtää
Et muuten sitä nää
Hakaniemen harmaa mies
Lähden matkaa jatkamaan
Vilkuilen vielä selän taakse
En vain suostu uskomaan
Helteet pääni sekoittaa
Sen täytyi olla harhaa vaan
Mereltä tuuli puhaltaa
Kaupunki vihdoin herää henkiin
Ratikka lonksuu kiskoillaan
Poliisit maijaan taluttaa
Uupunutta juhlijaa
Se on vain urbaania legendaa
Kummitusjuttu kukaties
Varjona ikkunoissa välähtää
Et muuten sitä nää
Hakaniemen harmaa mies
Sairaalan pihaan kävelen
Nousen graniittiset portaat
Vanha talo kivinen
Köynnöstä päällä rappauksen
Suuren oven aukaisen
Hissillä toiseen kerrokseen
Käytävän päästä löydän huoneen
Siellä minuun takertuu
Maailman pienimmät sormet
Se on vain urbaania legendaa
Kummitusjuttu kukaties
Varjona ikkunoissa välähtää
Et muuten sitä nää
Hakaniemen harmaa
Hakaniemen harmaa mies
