Jossakin vaiheessa on koneen laskeuduttava,
jossakin vaiheessa on lasku maksettava,
jossakin vaiheessa on veri veteen sekoittuva
Muut nousseet koneet kilpaa paetessani kadotin,
nyt jäätyisin hengiltä pois kyydistä, jos hyppäisin
Kerosiini palaa, horisontin yllä aurinko - se laskee, kauniimpana kuin koskaan
Pakkolaskun, tulen, paineen läpi viestinä on lyhyesti: ei ole eloonjääneitä
Musta laatikko, tästä selvinnyt ei ihminen
Katkaisen pian virran, säästän voimavarani
En osaa uida, silti yrittää voin kaikkeni
Taistellen pinnan yllä, haukkoen happea, suolavettä, myrkkyjä, huutaen apua
Jos olisimme kehittyneet tarpeeksi, ehkä oppineet lentämään omin siivin,
emme kontrollia hakien olisi eksyneet reitiltä luonnonlakien, vaan nähneet yli rajojen, yli ohjainten
Taivaalla jahtasin aurinkoa, tavoite oli puhdasta hulluutta
(Hulluuden me hallitsimme)
Mutta korkealta näin miten meri on suuri, kaartuva, kaunis pilvien muuri
(Muureja me rakensimme)
Ääntäkin nopeammin pakenin loppua, kunnes lopussa uskalsin todeta
(Lopussa me hävisimme)
Evoluutio jää, vain ihminen häviää, ei meitä ollut syytä säilyttää
Säilyy kaaos kontrollissa
Ylitse rajojen, aaltojen, vihollisten, eloonjääneiden, toivon rippeiden
matkaa on taitettu liiankin kauan
Näen kaiken nyt selvemmin, tiputan kyydistä kaiken turhan painon pois
Kuka haluaa olla ilmaa raskaampi
Nojaan pehmeään istuimeen, tallennan tarinani
Ja kun meri kutsuu, minä kuuntelen
