Lumisen tien, korkean penkan
 
 Kylmään kylkeen varovasti istuutuu
 
 Siniset kasvot allapäin
 
 Kohmeisiin kämmeniin hautautuu
 
 Ei lämmitä käsiä palavat sillat
 
  
  Sormien läpi valkoista maata
 
 Tuijottaa katse etäinen
 
 Roudan ja viiman välikössä
 
 Yksin hymyilee itselleen
 
 Taivasta kohti liekit saa
  
 
 Sulkeutuvat väsyneet silmät
 
 Hyinen viima vähitellen kaikkoaa
 
 Lumisen tien, korkean penkan
 
 Kylmään syliin viimein nukahtaa
 
 Ei surevia jälkeen jää